Tilaa esite

Yritys
Historia
Toiminta-ajatus
Avoimet työpaikat
Tiedotteet

27.03.2008

United Bankers voimakkaassa kasvussa

United Bankers -konsernin vuoden 2007 liikevoitto kasvoi 67 prosenttia. Strategiaansa kasvuhakuisempaan suuntaan muuttaneen konsernin henkilöstömäärä puolitoistakertaistui.

United Bankersin sijoituspalvelutoiminnan tuotot nousivat 7,3 miljoonaan euroon, mikä tarkoittaa edelliseen vuoteen verrattuna 50 prosentin kasvua. Konsernin liikevoitto kasvoi 67 prosenttia 2,5 miljoonaan euroon. Vertailukelpoinen, goodwill-poistoilla oikaistu nettotulos oli 1,8 miljoonaa euroa.

”Lähdimme vuoteen 2007 uudella, selvästi aiempaa kasvuhakuisemmalla strategialla”, kertoo United Bankers Securities Oy:n toimitusjohtaja Patrick Anderson . ”Tavoitteet saavutettiin kirkkaasti, mutta kasvuhaluja jäi myös tuleville vuosille. Uskon, että markkinoiden levottomuus ja mahdolliset muutokset kilpailijakentässä luovat haasteita mutta myös mahdollisuuksia vakavaraiselle kotimaiselle toimijalle”, Anderson jatkaa.

”Voimakas kasvu ja uusien tuotteiden lanseeraus vaatii myös henkilöstöresurssien lisäämistä”, sanoo UB Omaisuudenhoito Oy:n toimitusjohtaja Jani Lehti. Vuoden 2007 lopussa United Bankers -konsernin henkilöstömäärä oli 32, kun se vuoden 2006 lopussa oli 22.

Kasvustrategiaan kuului myös oman rahastoyhtiön UB Rahastoyhtiö Oy:n perustaminen. Vuonna 2007 UB lanseerasi kaksi uutta rahastoa UBWaven ja UBView'n. Rahastovalikoima tulee laajenemaan myös tulevaisuudessa. ”Uskon, että uusien rahastojemme sekä kilpailijoiden mahdollisten vaikeuksien myötä meillä on kaikki mahdollisuudet lisätä markkinaosuuttamme rahastosijoituksissa”, arvioi Jani Lehti.

United Bankers on suomalainen vuonna 1986 perustettu varainhoitoon ja arvopaperivälitykseen erikoistunut konserni.

Lisätietoja:

Jani Lehti, toimitusjohtaja, UB Omaisuudenhoito Oy
puh. (09) 25 380 322, jani.lehti@unitedbankers.fi

Patrick Anderson, toimitusjohtaja, United Bankers Securities Oy
puh. (09) 2538 0232, patrick.anderson@unitedbankers.fi


Takaisin